Joo eli käytiin viikonloppuna lieksassa ja mukavaa oli!  Matka oli aika pitkä mutta se ei tuntunut kauhean pitkältä. 

    Perjantaina saavuttiin Lieksaan ja majoituttiin. Paljoa muuta ei ehditty tehdä. Mentiin aikaisin nukkumaan sillä aamulla oli aikainen herätys. No nipsu herättikin minut jo puoli 4. Se oli pakko käyttää pihalla, koska se oli illalla juonut ja syönyt niin paljon. Sen jälkeen nukuin aika huonosti ja pätkissä. 
     Aamu valkeni ja lähdimme näyttelyä kohti. Lauantaina siellä oli metsästyskoirat. Meiltä mukana oli jämpti narttu ja pystykorva narttu. Esitin pystykorvan ja sitä oli oikein mukava esittää. Molemmille EH:t.  Se päivä kului koiria pestessä ja trimmatessa. Illalla käytiin aivan ihanassa rantasaunassa. 
    Aamulla ei ollut niiin aikainen herätys mutta aikaisin herättiin kuitenkin. Joitain koiria pestiin ja siistittiin vielä. Sitten lähdettiin näyttelyyn. Näyttely oli aika sutinaa mutta hengissä selvittiin ja oli oikein mukava päivä.  Koirille tuli aika tasaisesti EH:ta. 
    Majoituttiin Karjalan Kuohussa ja voin ehdottomasti suositella sitä paikkaa. Tässä nyt kuvia reissusta.










 Nipsu ja Napo (Heinäkengän Napoleon)

Nipsu. Sai näyttelystä EH:n. Tuomarina Soile Bister



Sitten loppuun vielä yksi tosi outo juttu. Tuolla Nipsu söi aivan ÄLYTTÖMÄN paljon. Oikeasti. Aluksi se söi 400g possun lihaa, seuraavana päivänä vajaa 2kg broilerin kauloja, 1pkt pekonia(ostettiin sille jotta lihoisi) , ja vielä possun etulapaa!!!! Kaiken tämän jälkeen se näytti ihan pallolta. Kun sen nisät on vielä turvonneet juoksuista ja sitten se söi niin paljon, joten se näytti ihan kantavalta. 

Osan kuvista olen ottanut itse, osan Sinttu. Kuvia ei saa kopioida!! 

Hanna ja Nipa